Jutun juoni piilee siis siinä, että Hughes kertoo joka luvussa ensin tietyn aikakauden ympäristöpiirteitä ja sitten perehtyy kolmen eri esimerkin kautta samaan aiheeseen. 8 luvussa käydään läpi ihmisen ympäristöhistorian vaiheet ammoisista esihistoriallisista ajoista alkaen nykypäivään saakka. Arvelin nukahtavani ensimmäisten 50 sivun aikana, mutta innostuin heti päästyäni siitä kirotusta johdannosta eroon. Suurin osa esimerkeistä oli oikein kiintoisia, eikä tekstikään ollut mitään hifistelyä paria ekologi-ilmausta lukuun ottamatta.
Kirjasen (okei, oli se vähän paksumpi kuin pelkkä -nen) ansioihin kuuluu suoran informatiivisen arvonsa lisäksi se, että se rysäytti ekologisen näkökulman maailmankuvaani suunnilleen yhdeltä istumalta. Olenhan mä aikaisemminkin ajatellut ympäristöjuttuja, mutta tuossa tuli hyvin herättävällä tavalla esille, kuinka perverssiksi ja kieroutuneeksi ihmisen maailmankuva on muotoutunut. Ylipäätään se, miten ajattelemme itsemme luonnosta erilliseksi, on täysin järjetöntä. Jos luonto nähdään pelkkänä raaka-ainevarastona ja virkistävänä metsäkävelynä, ei sille itselleen anneta mitään arvoa. Kompastuskivenä tässä piilee semmoinen pieni sivuseikka, että ihminen on osa luontoa ja siitä täysin riippuvainen.
Opuksessa puhuttiin paljon mm. metsistä, ja mulle iski pakonomainen tarve tutkailla jälkeenpäin karttakirjasta maankäyttö- ja tuotanto-osiota. Ihan itketti saada vahvistus aavistukselleni siitä, että esimerkiksi Euroopassa ei tosiaankaan ole luonnonvaraista metsää juuri missään muualla kuin aivan pohjoisessa ja sielläkin surettavat läntit. Loput maasta on hyötykäytössä. Siis häh, mitä siitäkin muka tulee, jos maanosasta käytännössä koko maata viljellään/laidunnetaan/avohakataan/mitä näitä nyt on? Itkua ja hampaiden kiristystä, sanoo kirja, sillä maan kantokyky on rajallinen, ja jos siihen tarpeeksi puututaan, se sanoo itsensä irti. Myös luku, jossa kerrottiin viime aikojen ympäristökehityksestä, sai mut lähes kyyneliin, niin surettavaa lukemista se oli.
Toisaalta juuri surullisen sanomansa vuoksi kirja ja koko ympäristöhistorian ala on niin ajankohtaisia. Ihmisten kuuluu ajatella näitä asioita, jos meinaavat elää älykkäästi. Tosiasiahan on, että ihmiset kahmivat pääomasta joka vuosi liikaa, mikä johtaa luonnollisesti tilanteeseen, jossa pääomaa ei ole. Käsittämätöntä, ettei talousintoilijatkaan ole tätä sisäistäneet, vaikka eikös tuo kuulu ihan taloudenkin perusperiaatteisiin?
Post Comment
Lähetä kommentti