Mieltäni on jo pitkän aikaa kalvanut käsittämätön tarve eräälle hankinnalle. Vesi herahtaa kielelle, kun vain ajattelenkin asiaa. Tahdon järjestelmäkameran. En ole mikään valokuvaaja enkä ole viimeiseen vuoteen ottanut kameraakaan koskaan minnekään. Nykyinen partnerini tosin onkin isältä peritty ties kuinka monta vuotta vanha digikamera, jolla kyllä saa ihan siedettäviäkin kuvia, jos yrittää. Se ei vaan houkuta enää, kun on soheltanut kavereiden järkkäreillä. Olen kyllä tietoinen faktasta, ettei se kamera niinkään vaan kuvaaja (tuskinpa osaisin edes järkälettä käyttää, jos ostaisin), mutta silti... Jokin ihan perusversio ilman mitään hifiominaisuuksia kelpaisi paremmin kuin hyvin. Kukahan ostaisi mulle sellaisen?
Ja kun nyt hankinnoista puhutaan, niin siskoni jalanjäljissä haikailen postilaatikkoon kuukausittain kolahtavaa Avotakkaa, siinä kun on aina niin kivoja sisustusasioita ja aina jotain, joka aiheuttaa kuolaamisreaktion ja saa odottamaan malttamattomasti hetkeä, jolloin pääsen omaan kämppään (joka tuskin kaikista haaveistani huolimatta näyttää sisustuslehden aukeamalta). Sekin ikävä kyllä maksaa, ja jos olisin niin pihi ja vihertävä kuin haluaisin, voisin lukea sen vaikka kirjastosta. Mutta sehän on aivan eri asia!
Käyn koulun ohessa töissä (yleensä kolme kertaa kuussa, hurraa mitä ahkeruutta), joten taskurahaa riittää moninkertaisesti viime kevään Kela-kituutukseen verrattuna. Siitä huolimatta rahat ovat aina kuun lopussa haihtuneet tililtäni kuin pieru Saharaan, enkä useimmiten saa päähäni, mitä erityisen välttämätöntä olen niillä tehnyt. Loppupäätelmäni on se, että rahan määrä voi kasvaa rajattomasti mutta sen puute on vakio. Ikävä kyllä tämä mullistava havainto ei lohduta autioitunutta lompakkoani.
Ja kun nyt hankinnoista puhutaan, niin siskoni jalanjäljissä haikailen postilaatikkoon kuukausittain kolahtavaa Avotakkaa, siinä kun on aina niin kivoja sisustusasioita ja aina jotain, joka aiheuttaa kuolaamisreaktion ja saa odottamaan malttamattomasti hetkeä, jolloin pääsen omaan kämppään (joka tuskin kaikista haaveistani huolimatta näyttää sisustuslehden aukeamalta). Sekin ikävä kyllä maksaa, ja jos olisin niin pihi ja vihertävä kuin haluaisin, voisin lukea sen vaikka kirjastosta. Mutta sehän on aivan eri asia!
Käyn koulun ohessa töissä (yleensä kolme kertaa kuussa, hurraa mitä ahkeruutta), joten taskurahaa riittää moninkertaisesti viime kevään Kela-kituutukseen verrattuna. Siitä huolimatta rahat ovat aina kuun lopussa haihtuneet tililtäni kuin pieru Saharaan, enkä useimmiten saa päähäni, mitä erityisen välttämätöntä olen niillä tehnyt. Loppupäätelmäni on se, että rahan määrä voi kasvaa rajattomasti mutta sen puute on vakio. Ikävä kyllä tämä mullistava havainto ei lohduta autioitunutta lompakkoani.
Avotakassa on kyllä olennaista, että se tulee kotiin ja että uutta numeroa voi siten raahata mukanaan ympäriinsä ja vanhoja selailla sillointällöin.
VastaaPoistaNiillähän on välillä aika hyviä tarjouksia, kannattaa tsekata. Sen saa oikeesti aika edukkaasti tilattua.
Niinpä näköjään onkin, nyt saisi 5 lehteä kahdellakympillä. Hm hm. Olisikohan tarjous voimassa vielä palkkapäivänä? :)
VastaaPoistaPs. Omg, kirjoitit silloin tällöin yhteen! O.o
OMG niin tein. Tarinan opetus: älä koskaan muuta ulkomaille! Tai oikeastaan muuta, koska voit syyttää väärää kieliympäristöä äidinkielesi rappiosta!
VastaaPoista