Mums mums

Kaks postausta kahtena päivänä on jo käsittämätöntä tykitystä, mutta ei toki valiteta, kun kerrankin näin päin.

Pohdin tänään tuttuja ajatusratoja seuraten ruokaa. Syöminen, tuo jokapäiväinen ja aina yhtä iloinen aktiviteetti, tuntuu herättävän voimakkaita tunteita ja debatteja - etenkin aminohappolähde nimeltään liha. Mä tykkäisin väittää olevani liberaali syöjä, mutta onpa mullakin asiasta omat mielipiteeni.

Alkuun painotettakoon, että mulle kelpaa kaikki salaatista ja tofusta aina naudan sisäfileeseen ja etanoihin. Kun vielä otetaan huomioon makuaistittomuuteni, syön oikeasti melkein mitä vaan ruoaksi kelpaavaa - kätevä ominaisuus, kun kokkaan itse. Mutta ruoka muodostaa suuren osan ekologisesta jalanjäljestämme ja liittyy tiiviisti kaiken maailman ympäristöasioihin (mm. nälänhätään, epäreiluihin kaupparakenteisiin, sademetsien tuhoon, ilmastonmuutokseen). Näin ollen on täysin perusteltua ottaa luonto huomioon myös lautasella. Ensimmäisenä tulee mieleen kasvispainotteinen sapuska, joka kuormittaa huomattavasti vähemmän ympäristöä kuin pihvi. Ja voihan sitä ajatella hyvillä mielin Mansikki-lehmää ja Putte-possua, jotka näin jäävät rauhaan.

Musta olisi mahtavaa, jos ihmiset vähentäisivät lihansyöntiään, ja yritänkin lähettää tuttavapiiriini telepaattisia aaltoja, jotka aivopesisivät kaikki kaverini syömään enemmän pupunruokaa. Väittämäni liberaalisuuteni tulee kuitenkin siinä esille, että yritän välttää saarnaamista ja tuputtamista, sillä kaikilla lienee oikeus valita itse, mitä suuhunsa tunkee.

Monilla lienee mielikuvia vegetaristeista ja etenkin vegaaneista maanisina vaahtoajina, jotka usuttavat mutantti-ihmissyöjäkanat ja -lehmät kimppuun heti, kun haistavatkin valmistetun lihan. Musta ei saisi edes semivegetaristia, koska liha on ihan liian hyvää enkä voisi koskaan luopua siitä. Jos eräänä kauniina päivänä syön suussasulavan herkullista pihviä ja olen seitsemännessä taivaassa, en todellakaan kaipaa ketään syyllistämään ekologisesti ja eettisesti kestämättömästä makunautintovalinnasta, kiitos vain. Kuitenkin asia on käännettävissä toisinkin päin: useammin lihatonta ateriaani on silmäilty epäluulolla, jota on seurannut puolihalveksiva kysymys: "Ai oot sä kasvissyöjä?"

Molemmat reaktiot ovat pohjimmiltaan outoja, mutta jälkimmäinen on jo suorastaan rasittava. Ihmisillä tuntuu olevan mitä merkillisimpiä kuvitelmia kasvissyönnistä:
A) Kasvisruoka on joko pelkkää salaattia tai spagettia ja jauhelihakastiketta ilman jauhelihaa.
B) Ilman lihaa ihminen ei saa proteiinia ja kuolee pois.
C) Jumalainen säädös on, että jokaisella aterialla kuuluu olla lihaa, ja jos ei ole, niin sitä ei voi kutsua ateriaksi, ja maailma räjähtää.
D) Vegetaristit on tyhmiä, eikä niiden kanssa leikitä.

Anteeksi kärjistykseni. Ei mulla ole mitään lihansyöjiä vastaan - olenhan sellainen itsekin - nauran vain joidenkin ihmisten asenteille. Ei saa ottaa henkilökohtaisesti. Asenteiden sijaan toisten ruokavalintoja, oli ne sitten pupunruokaa tai itse pupua, voisi ehkä kunnioittaa vähän enemmän itse kukakin.