Kävin viime viikolla kirjastossa pitkästä aikaa, ja mukaan tarttui tauon mukaisesti kuutisen kirjaa (kolmella eri kielellä!). Niiden joukkoon mahtui myös Mikko Pyhtilän Reilusti tasan, jota olen ehtinyt selailla muutamia kymmeniä sivuja (toisin kuin niitä muita opuksia). Aiheet on luonnollisesti saukiinnostavia, mutta tajusin aika nopeasti, että mitä hittoa, jätkä on Suomen lähetysseurassa ja jauhaa Jumalasta! Mitä se tähän aihepiiriin kuuluu?
Voimakas reaktioni herätti ajattelemaan suhdettani uskontoon ja uskovaisiin. Olen jo muutama aikaa sitten päässyt selvyyteen omasta uskonnollisesta suhtautumisestani. Sen voisi kiteyttää sanomalla, että uskon epämääräiseen Jumalaan (mikä lie maailmankaikkeuden voima tai kosminen pilvi ulkoavaruudessa, korkeampi asia joka tapauksessa) omalla tavallani mutten koe tarvitseni kirkkoa tms. instituutiota hoitamaan suhdettani meidän kahden suhdetta.
Omakuvani sai kylkeensä pienen lommon tajutessani, etten kuitenkaan osaa suhtautua muiden uskonnäkemyksiin sillä kunnioituksella, jota kaikesta peräänkuulutan. Miksi mulle on niin kova pala, että herra Pyhtilä kirjoittaa maailman ongelmista subjektiivisesti ja omaan maailmankuvaansa nähden varmasti aivan loogisesti ottaa Jumalan messiin pohdintaansa? Okei, koen alituiset siteeraukset ja viittaukset Raamattuun jotenkin syöttönä, joka erottuu räikeästi tekstin ja aihepiirin joukosta, mutta onhan niilläkin oma funktionsa, kunhan niitä saa katsottua vetämättä herneet heti nenään, eikä se huono funktio olekaan.
Järkeillen voin todeta, että on hienoa, että korkeampia voimia löytää myös globaalista oikeudenmukaisuudesta ja sen puutteesta, jos kerran oma maailmankatsomus niin sanoo. Ajattelenhan itsekin sen Jonkin Voiman vaikutuksen näkyvän kaikessa, mitä kuka tai mikä tahansa tekee. Aika outoa siis, että sen ääneen sanominen häiritsee mua ärsyyntymiseen asti. Vain koska mä ajattelen tietyllä tavalla maailmasta, ei tarkoita sitä, että parituhatvuotinen uskonto ja sen harjoittajat olisivat väärässä. Seuraava projektini lieneekin opetella suvaitsevaisemmaksi muiden ajatuksia kohtaan ja tuumia, miten kohdata uskovaisia ihmisystävällisemmin.
Peukkua peukkua. Sitä aina huomaa välillä että uskovaiset uskonnosta riippumatta aiheuttavat aika voimakkaan reaktion omaa maailmankatsomusta syöttäessään, mutta pittää muistaa että ei sais itekkään uskoa olevansa ainoa oikeassaoleva. Munki piti kirjottaa tästä teemasta jossakin vaiheessa. Hyvä phtia välillä omaa asennetta.
VastaaPoistaToisaalta ne myös aiheuttaa voimakkaan reaktion, vaikkei maailmankatsomustaan syöttäiskään vaan ihan kiltisti vain yrittäisivät puhua siitä sivistyneesti. Se vaan tulee helposti tulkittua pakkosyötöks, mikä on aika hassu asia.
VastaaPoista