Top Social

Edistysrippeitä

maanantai 12. lokakuuta 2009
Ää öö. Mulla on kirjoittamiset jäänyt melko vähille, varmaankin koska en oo hetkeen ajatellut mitään jakamisen arvoista. Ei ole nytkään, mutta tietenkin juuri tässä välissä iski pakonomainen päivitystarve, kun mun pitäisi hoitaa erinäisiä pakkausasioita ja muita, etten unohtaisi jotain tärkeää illan lentoa varten, vaikkapa passia.

Kun en keksi mitään muutakaan aihetta, jauhan ikivihreitä ympäristöstä. Jos teitä lukijoita (joita on ehkä 3 kappaletta) alkaa jo tympiä, asiasta saa valittaa. Vastineeksi voin yrittää kaivaa jonkin freesimmän urputuksen kohteen seuraavalle kerralle.

Hesarissa kerrottiin 24.9. että nyt on maailman tänä vuonna uusiutuneet luonnonvarat käytetty. Edessä on neljäsosavuosi kulutusta jäljellä huippuhetkenään maaninen materiatykitys, jota myös jouluksi kutsutaan. Samassa jutussa kerrotaankin, että "maailmanlaajuisesti ihmiset ylittävät maailman biologisen kyvyn tuottaa luonnonvaroja 1,4-kertaisesti joka vuosi." Tuota.. Jospa nukuttais tammikuuhun asti talviunta?

Kostoksi katsaus elintapamuutokseeni:
  • Päätin kaksi vuotta sitten liittyä WWF:n ympäristökummiksi. Sain vihdoin tämän aikaan, ja nyt lahjoitan tähtitieteelliset 5 euroa kuussa ilmastotyöhön. Tämä ei saanut mua tuntemaan itseäni Todella Tärkeäksi Henkilöksi.
  • Koulussa multa on kysytty muutamaankin otteeseen, oonko kasvissyöjä, enkä itse asiassa edes muista, milloin viimeksi olisin siellä ottanut liharuokaa koulussa muutamaa leikettä tai maksamakkarapalaa lukuun ottamatta (nam). Eiku, joku kananen taisi lipsahtaa lautaselle pari kertaa. Kotona kasvisruokailua ei kyllä vieläkään näy eikä kuulu.
  • Siskon ansiosta vaatevarastoni paisui noin kaksinkertaiseksi normaaliin nähden, joten vaatekaupoista ei ole tarttunut viime aikoina melkein mitään. Ostin eilen kengät, mutta niitä yksilöitä olin sentään harkinnut kokonaisen viikon, ja tarpeeseen tulivatkin, koska varpaat jäätyvät Converseihin kiinni. Pari muutakin vaatekappaletta houkuttaisi kovasti, mutta en ole vielä raaskinut ostaa. Oon myös päätellyt, että tyytymättömyys vaatetilanteeseen on vakio, jolla ei ole mitään tekemistä vaatekaapin sisällön kanssa.
  • Sain pari kuukautta sitten kompensoitua Québecin lentomatkani hiilidioksidipäästöt (ei ollut ilmaista). Pitää jossain vaiheessa tehdä sama menopaluulennolle Saksaan, mikä kustantaa onneksi paljon vähemmän, jotain 15 euroa! :o
Kyllä kannatti listata noi, nyt tuli vähän parempi mieli. Tunnen itseni silti aikaansaamattomaksi nahjukseksi, jonka valinnoilla ei kuitenkaan oo mitään väliä. Lisäksi suhtaudun kaikkeen järjestäytyneeseen ja järjestäytymättömään toimintaan jokseenkin skeptisesti. Yngh.
1 kommentti on "Edistysrippeitä"
  1. Paras keino skeptisyyttä vastaan on alkaa toimia. Itsensä ulkoistaen ja ulkopuolelta katsoen on helppo väittää, että mitään ei kuitenkaan tehdä eikä mikään tule vaikuttamaan.

    Järjestäynyneen toiminnan ideana on se, ettei kaikkea tarvitse muuttaa itse, vaan joukossa on enemmän voimaa. Lisäksi oppii niistä prosesseista, millä maailmaa muutetaan, ja pääsee itsekin vaikuttamaan, vaikkakin hyvin vähän, asioiden kulkuun. Joka tapauksessa enemmän kuin vain passiivisesti kotona istuen. Ahdistaakin huomattavasti vähemmän, kun on mukana porukassa, joka toimii, ja joka ainakin tekee jotain, eikä pelkästään valita ja kitise.

    Järjestäytymättömällä toiminnallakin voi olla oma vaikutuksensa. Ihan se, että omalla esimerkillä näyttää muille, kavereille ja tutuille, että voi elää ihan tavallista elämää, mutta huomattavasti pienemmällä ekologisella jalanjäljellä, jos tiedostaa tiettyjä juttuja ja tekee niiden mukaan valintoja. Vaikka itse ryhtyisi tiukaksi vegaaniksi, ei se pelasta maailmaa läheskään niin paljoa kuin se, jos saa vaikka viisikin kaveria vähentämään lihansyöntiään.

    Kaikenkaikkiaan ei ollut tarkoitus syyllistää millään tavalla - vaikka et vielä viiteenkään vuoteen tekisi yhtään mitään (ja kuten yllä näkyy, oot jo tehnytkin kaikenlaista!), ehdit tekemään paljon enemmän kuin minä myöhäisherännäinen olen tehnyt.

    VastaaPoista